Kävin haastattelemassa kylällämme asuvaa Tuuli Niemistä. Talo, jossa hän asuu, on nimeltään Sammalikko. 

Tuulin lisäksi talossa asuu hänen miehensä Joonas sekä lapset Elias ja Aava. Perhe on asunut kylällä kolmen kuukauden ajan, ja he muuttivat takaisin kotiseuduilleen lähemmäksi sukulaisiaan ja ystäviään.  

Tuuli työskentelee psykologina ja Joonas insinöörinä. Kylälle muutettuaan he ilahtuivat siitä, että kyläläiset olivat ystävällisiä ja avoimia ja tutustuminen heihin oli helppoa. Koska perhe on asunut kylällä varsin vähän aikaa, suuria parannuskohteita ei noussut esille. Tuuli kuitenkin mainitsi, että tiestön kunto voisi olla kylällä parempi. Perhe toivoi myös enemmän tapahtumia ja muuta vuorovaikutusta kyläläisten kesken, koska uusien ystävyyssuhteiden hankkiminen voisi täten olla helpompaa. 




 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syksyinen iltapäivä Sammallahden koululla 30.10.2021 klo 14-17

Jakson 12 tunnelmia