Haastattelin kylällämme asuvaa Henri Isännäistä ja hän vastasi mielellään muutamaan kysymykseen. Henri on syntyperäinen sammallahtelainen ja asunut Rantalan talossa koko 22-vuotisen elämänsä ajan. Hänen kanssaan talossa asuvat hänen äitinsä Anita, isänsä Tuomo ja perheen koira Tessu. Aikaisemmin Tuomo oli tilan isäntä, mutta 28. tammikuuta 2021 tehdyn kaupan myötä tila periytyi Henrille. 

Ammatiltaan Henri on maa- ja metsätalousyrittäjä, ja tämän lisäksi hänellä on myös metsäkoneenkuljettajan koulutus. Peruskoulun aikana myös rakennusalan ammatti oli harkinnassa, mutta lopulta rakkaus metsään vei voiton.

Henrin mukaan parasta työssä on se, että jokainen päivä on erilainen. Aikataulu on mahdollista suunnitella itse, mutta päivän kulun tarkka ennustaminen on mahdotonta. Tänään Henrin tie vei puuhommiin Sammallahden koululle. 

Kommentit

  1. Tämän kirjoituksen julkaisi tänään Miro, polttopuiden pinoamisen välilä.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut Sammallahden nuorimman isännän tittelistä ja sukutilan työn jatkamisesta. Siitä on jo noin 110 vuotta, kun Sammallahti-Rantalaa alkoi Emil Isännäinen hoitaa samalla perustaen Itä-Jämsän Maamiesseuran.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syksyinen iltapäivä Sammallahden koululla 30.10.2021 klo 14-17

Jakson 12 tunnelmia